Ville-Juhani Sutinen on (s.1980) Kokemäeltä kotoisin oleva runoilija ja kirjallisuudenopiskelija. Hänen esikoiskokoelmansa Purut ja paperit voitti valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun vuonna 2002. Sutisen toinen kokoelma Sivuraiteita julkaistiin 2004 ja kolmas, Merkkihenkilön mahdollisuus, 2005. Sutinen on myös suomentanut bushismeja, HG Wellsin teoksen Nykyaikainen utopia ja Thomas De Quinceyn legendaarisen Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset. Hänen neljäs runokokoelmansa Merkkihenkilön kuolema julkaistiin 2007.
"Tämä päivä, historia ja minä ovat sekä materiaalilähteitä että käsittelyn kohteita. Mutta on muistettava, että teos toimii lopulta yhden kortin varassa, runoilijaässän. - - Ville-Juhani Sutinen on kirjoittanut vaativan teoksen. Tuolle adjektiiville on monta pääsanaa."- Matti Saurama, Parnasso
"Yhteiskunnallinen runous siis pyrkii tarjoamaan lukijalle mahdollisuuden kriittiseen ajatteluun. Tästä näkökulmasta yhteiskunnallinen runous ei saisi käyttää valtakoneiston kieltä. Sen olisi oltava monitulkintaista, jotta ei osallistuisi lukijan hyväksikäyttöön. Merkkihenkilön kuoleman voi tulkita muotoratkaisuillaan toteuttavan tätä pyrkimystä. Tekstin satasivuista virtaa on mahdotonta ottaa haltuun ja tulkita loppuun. Mahdollisuuksiksi jäävät joko kastua tai jäädä rannalle."
- Timo Harju, Turun Sanomat
"(Merkkihenkilön mahdollisuus edustaa) surrealistista rappioromantiikkaa, jossa korkea ja matala yhdistyvät, Jeesuksesta tulee ristillä riippuva rakki, melankoliaa Moskovan kanavalla ja runosuonta inspiroivaa jumalten juomaa – tämä on sydänten laulua monilla kielillä ja monissa rekistereissä, kollaasia maailmasta, assosioivia havaintoja ja fragmentteja monesta todellisuudesta."
- Rita Dahl, Satakunnan Kansa
"Sutisen runous todistaa, että kirjallisuuteemme on syntynyt ääni ilman kieltä. Se on oman runokielen puuttumisen ja mahdottomuuden ääntä, pelkän ja paljaan joutilaaksi jäämisen elehdintää ja muminaa, joka ei koskaan pääse kielen kynnyksen yli. Se on huutoa ilman aakkosia, naurua ja väkivaltaa ilman rytmiä. Ja kuitenkin Sutinen onnistuu kääntämään tämän kielettömyyden uudeksi runokieleksi, tekemään pelkästä äänestä keskeislyriikan äänen."
- Olli Sinivaara, Nuori Voima
"Saarikoski-yhteys aktivoituu esimerkiksi Sutisen säemuotoisten runojen rakenteesta ja saarikoskimaisesta teknokratia-kritiikistä"
- Outi Oja, Runouden vuosikirja MOTMOT 2004
"En muista ennen lukeneeni suomalaista kokoelmaa, joka toisi mieleen Ezra Pundin runosarjan Pisan Cantos. Sutisen toinen kokoelma Sivuraiteta todella muistuttaa viitteittensä runsaudella ja klassisen kulttuurin viljelyllään Poundin mammuttiteosta."
- Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat
"Kaiken matkustamisen ja sanavyörytyksen keskellä Sutisen ilmaisu on kuitenkin terävimmillään, kun hän malttaa pysähtyä, tarttua herkästi hetkeen ja maalata pienin liikkein seepianvärisiä muistoja paperille."
- Irene Easton, Kirjo
"Maailma näyttäytyy kaoottisena, vihamielisenäkin; "Prokrusteen yhteiskunta" on ahdistava ja tukahduttava kulutushysterioineen ja amerikkalaisine ratsupresidentteineen; naiset ja tytöt kiinnostavat. Nihilistis-karnevalistinen tunnelma vallitsee."
- Irina Seppänen, Taite
"Väliasemapäätelmä (sillä pääteasemia ei ole) on kuitenkin se, että kun kaksi perinteistä länsimaista kuoleman virtaa - tekijän ja lukija - kohtaavat, saadaan aikaiseksi kappale hienointa suomalaista nykyrunoutta."
"Sutisen teoksessa yhdistyy harvinaisella tavalla ylhäinen ja alhainen, korkea ja matala siten, ettei lukija voi enää temmellyksen jälkeen tosissaan väittää, että tietäisi kuka oli päällä ja kuka alla. Pekka Tarkka voi itkeä krokotiilin kyyneleitä oman sukupolvensa antiikin taruston tuntemuksen puolesta, mutta nuoremmille ne eivät ole sen kummempaa materiaalia kuin televisio, elokuvat, äänilevyt ja yleinen mediaspektaakkeli. Myytin ja metaforan tuntemus osoittautuu kuitenkin parhaiten käytössä, eikä Sutisen käsittelyn jälkeen Odysseuskaan enää onneksi ole sama vanha vahakorva."
- Mikko Jakonen, Tuli & Savu
"Ville-Juhani Sutisen kunnianhimoisen toisen runokokoelman esikuvat löytyvät amerikkalaisesta beatrunoudesta ja Väinö Kirstinän, Pentti Saarikosken ja Jarkko Laineen 1960- ja 1970-lukujen kokoelmista."
- Joni Pyysalo, Suomen Kuvalehti
"Nuoruus ja into tulvivat myönteisessä mielessä miehen mitallisista säkeistä, jotka villiintyvät paikoin muodoltaan barokkisen yltäkylläisiksi proosarunoiksi. Sivuraiteita on jaoteltu vaunuiksi. Kiskot eivät johdata niinkään omaelämäkerrallisiin interrail-muistoihin vaan runoissa matkataan sekä ajassa että paikkojen välillä. Kokoelmasta huokuu kirjoittajan lukeneisuus, joka taholle palava ekstrovertti mielenkiinto sekä intohimoinen suhtautuminen pienillä hienouksilla briljeeraamiseen."
- Matti Komulainen, Rytmi
"Kokoelman materiaalista olisi voinut työstää monta kirjaa, sanojen massa vyöryy vuolaana kaaoksena. Lopulta tekstien rihmastot ja rönsyt nielaisevat kirjan sisäänsä kuin prinsessa Ruususen linnan."
"Teksti vilisee oivalluksia ja loistavia säkeitä tuhlattavaksi saakka. Jos tulevaisuuden runoratsuihin saattaisi sijoittaa, pistäisin osan pääomastani likoon hänen puolestaan."
- Juha Siro, Aamulehti
"Flaneeraaminen, kyky haltioitua arkisesta todellisuudesta kuvallisten näkyjen muodossa ja rakkaus pulloon tai väkevämpään päihteeseen, yhdistää Sutisen myös 1800-luvun ranskalaiseen modernismiin, mm. Baudelaireen"
- Rita Dahl, Satakunnan Kansa
"Esikoisellaan Purut ja paperit (2002) Runo-Kaarina-kilpailun voittanut Ville-Juhani Sutinen on tuntuva vahvistus Savukeitaan runoilijakaartiin."
"Kaikessa ylettömyydessäänkin Sutisen junaodysseia kohdusta hautaan vakuuttaa. Näillä eväillä kirjoitetaan vielä komeaa proosaa."
- Tuomo Karhu, Turun Sanomat
"Kokemäen metsissä majapaikkaansa pitävä tamperelainen kirjallisuuden opiskelija Ville-Juhani Sutinen ylittää rajoja ja rautateitä toisessa runokokoelmassaan Sivuraiteita. Teos on anarkistisella ja arktisella huumorilla ryyditetty räjähtävä elämän unimatka, niin yksityisellä kuin yleiselläkin tasolla, valveille tuuditettu junan kolke pitkällä yhteiskunnallisella liikkeellä."
- Aamuset
