Santtu Puukka (s.1972) on korsolainen kynäruiskumaalari sekä varastotyömies. Hän laulaa myös punkorkesterissa Klaus. Hänen esikoiskokoelmansa Nuorallatanssia julkaistiin Turun Kirjamessuilla 2004.


Nuorallatanssia oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana sekä Tiiliskivi-palkinto -ehdokkaana.
"Puukka ei kuulu niiden nykyrunoilijoiden joukkoon, jotka kulkevat silmät kiinni yliopiston ja kodin väliä teorioita pohtien. Puukka on avannut silmänsä ja katsoo ympärilleen. Hän kirjoittaa siitä, mitä lähellään näkee ja lisää mukaan havaintojaan. Siitä syntyy lähiön ja esikaupungin väkevää runoutta, jota potkii eteenpäin persoonallinen syke."
- Heikki Saure, Etelä-Suomen Sanomat
"Puukan runo on tietoisen ja tiedostamattoman ristisiittymä. Säkeissä on lyyristä, irtosiipistä lennokkuutta, niissä on surrealistiseen kurkottavaa romantiikkaa. Kuvat ovat reheviä, täyteläisiä, myös osuvia. 'Yö riisuu pikkutakkiaan.' Runot ovat voimakasta ja miellyttävän itsevarmaa sanailua. Lyyrinen ote on silmiinpistävän luonteva, ahdistavia kiinnikkeitä vailla."
- Matti Saurama, Demari
"Santtu Puukka (s.1972) on runouteen erikoistuneen Savukeitaan hienoja löytöjä"
"* * * * *"
- Annamari Saure, Me Naiset
"Rimbaud'nsa lukenut runoilija elää ilmiselvästi omaa kauttaan helvetissä, mutta enemmän kuin ranskalaisille klassikoille Puukan säkeet ovat velkaa punkille."
- Tuomo Karhu, Turun Sanomat
"Lennokas lause nostaa runot tavanomaisuuden tuolle puolen. Puukka vaeltaa rupisessa maisemassa ihmisten keskellä ja huutaa niin että kuuluu. Kelpo kokoelma."
- Jussi Rusko, Taite
"Hieno runokokoelma, esikoiskokoelmaksi jopa erinomainen. Esikoisteoksessaan /Nuorallatanssia/ *Santtu Puukka* kaivaa esiin jännittäviä näkymiä suoraan marginaalin keskeltä. Runojen minä on hypännyt syrjään ja tarkkailee merkityksien syntyä maailman äärilaidalla: hän on sivussa yhteiskunnan päänäyttämöltä mutta keskellä elämää."
- Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat
"Santtu Puukan Nuorallatanssia luo kiehtovan omintakeisia kuvia sellaisten ihmisten mielenmaisemasta, jotka elävät reunalla, tavalla tai toisella. Kokoelmassa on niin huumoria, lennokkuutta kuin kulttuurista syvyyttäkin."
- Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraati
"Nuorallatanssia on ilman muuta yksi muutenkin kiinnostavan esikoisrunoilijavuoden särmikkäimmistä ja vimmaisimmista tulokkaista."
- Jani Saxell, Kiiltomato
"Santtu Puukan esikoiskokoelman runoja täyttää kiinnostava kuvasto ja assosiaatio. Paikoin yllytään lähes markkuintomaiseen tunnemointiin: »mistä tulet maksatko verosi / kenen päässä kannat hattuasi»."
- Joni Pyysalo, Suomen Kuvalehti
"Reading from Nuorallatanssia, his first book of poetry, Puukka delivers a paranoid and anxious stream of images that targets pretension, uptightness, environmental degradation, human relationships and societal norms. The ingredients are vintage punk, but the execution evinces a discipline that sets it apart. These words don't express political manifestos or nihilistic diatribes; they represent an individual fighting overwhelming sensory input with the one thing each of us owns: language. His articulation is lethal – the double consonants of Finnish become tossed spears, vowels overflow with poisonous invective – and his pacing is calculated for maximum damage. Questions are followed by silence that demand an answer, phrases are waved menacingly before their conclusion is thrust home. His tone of voice, at all times full of urgency and emergency, mutates into a chorus of personas."
- Matthew Wuethrich, Dusted (Puukan levystä Hierarkia)
(Valokuva: Olli Urpela)











