Markku Toivosen (s. 1957) neljäs runokokoelma Kuka yössä herää julkaistiin marraskuussa 2006. Lyriikan lisäksi hän on kirjoittanut esseitä, novelleja ja näytelmiä. Toivoselle on myönnetty Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto neljä kertaa. Kirjallisen työnsä ohella hän on opettanut sanataidetta mm. Taideteollisessa korkeakoulussa ja Viita-akatemiassa.
Toivosen Kuka yössä herää sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon ja on juuri nyt ehdolla Einari Vuorela -palkinnon voittajaksi.
Toivosen tuotantoa
Tähkämehuballadi, runokokoelma, WSOY 1984
Pimeä, kaunis puoliso, runokokoelma, Art House 1988
Runouden kuntokoulu, esseeteos, Kirjapaja 1988 (yhdessä Risto Ahdin kanssa)
Sudenkorennon vuosisata, runokokoelma, WSOY 1994
Ihmeitä, novellikokoelma Atena 2000
Kuka yössä herää, Savukeidas 2006
UNOHDETTU SOTILASMaahan unohdettu miina,
jota purkajien sormet ja
rauhansopimusten fanfaarit
eivät lannistaneet –
valaansa unohtamatta
tuo sotilaista uskollisin
hievahtamatta
pysyy vartiopaikallaan.Elävältä haudattuna
se lepää itseensä käpertyneenä.Nukkuva tuli.
Pysähtynyt kuolema.
Umpeen luodussa
tähystyskorsussaan
jatkaa maamiina asemasotaansa
loputtomiin, valppaana
odottaen vihollista –
leikkivän lapsen jalkoja,
metsämiestä tai villieläintä…Ei viestiä päämajasta aikoihin,
ei kavereilta tupakkaa, taputusta olalle,
mitä siitä, peltisen paidan alla
polttaa päiväkäsky – se pidetään.Kuka kertoisi soturille uutiset:
sota on jo pantu talvehtimaan,
valtakunta suunnannut tykkinsä
toista vihollista kohti.Epäluulo pitää miinan hereillä –
rauenneiden rajojen tuolla puolen
vaanii jalaton partisaani,
sisuksissaan pohjaton uni,
hirviön hampaat.Milloinkaan maamiina ei väsy
odottamaan. Sen uskollisuus on
tytärtään valvovan isän tai sinnikkään
kosijan uskollisuutta. Teräksinen
rukoilijasirkka.Mutta joskus yön sudenhetkinä
se kaipaa kutsua juhliin, hipaisua
tungoksessa, edes hätäistä syleilyä.
Se tahtoisi ojentaa rakkaalleen
tuliruusun, valoa kukkivan.Loputtomiin ottaa maamiina
ensimmäistä tanssiaskeltaan
ja ojentaa laulua kohti
kätkettyjä tuntosarviaan.Mutta miina aavistaa: sen alku
on loppu. Mullan
kohdussa se elää
syntymäänsä edeltävää elämää,ruosteen lahottaessa
vähä vähältä rikki sen
ylpeää arkkua.Se toivoo yhä, että raskas
pilvenriekale laskeutuisi
ja herättäisi sen
univalveestaan, tai lintu
tai lapsen varvas…
Markku Toivosen neljännen kokoelman tyylivalinnoissa ja aiheiden rajauksissa yhdistyvät tietoisuus runon vuosisataisesta perinteestä sekä tarkkasilmäisyys, kekseliäisyys ja omaperäisyys. Runoja kirjoitetaan yhtä lailla lyyrisistä tunnelmista kuin maahan unohtuneesta maamiinasta, murhamiehestä, ruukusta tai hyttysestä: "jokin toiveikas hiukkanen / yhä lentää tuolla, / valon kannattelemana." Kuka yössä herää -kokoelman runot ovat ajatuksessa, tyylissä ja muodossa hallitut ja kirkkaat.
Joni Pyysalo, Suomen Kuvalehti
- - Kun Toivosen salaviisas ja lempeä ironia ottaa kantaa elämän menoon ja epäkohtiin, jälki on nautittavaa ja komeaa runoa. Säkeillä voisi helposti tukkia niiden suut, jotka vaativat kirjallisuuteemme yhteiskunnallisuutta oman navan kaivelun sijaan.
Juha Siro, Aamulehti
Kuka sitten herää yössä, on olennainen kysymys Toivosen kokoelmassa. Ilman kysymysmerkkiä lause voidaan tulkita ajatukseksi siitä, ettei kukaan oikeastaan herääkään, vaan jää aina jonkinlaiseen välitilaan. Tähän liittyy myös ajan kulun käsittelytapa: nykyhetki ei ole koskaan vain tässä ja nyt, vaan limittyy menneen ja tulevan kanssa.
Siru Kainulainen, Turun Sanomat
Kuka yössä herää tarkastelee eräitä historian merkkihenkilöitä tuttavallisesti, makaabereinkin sävyin. Näin heidän ainoa yhteinen ominaisuutensa, katoavaisuus, korostuu.
Eija Komu, Karjalainen
Toivosen lyriikka on rehevää ja hallittua, ei kuivakkaan älyllistä, se kaihtaa proosallisuutta muttei myöskään taivu helskyttelyyn. Se on sujuvaa, helppoakin muttei lukijaa aliarvioivaa. Toivosen käsityöläisyys ei ole teknisellä osaamisella briljeerausta vaan taitoa antaa runon puhua ja hengittää.
Maria Pääjärvi, Kiiltomato
